KEUKENHOF, KUKKALOISTOA

April 18, 2017

Viime viikolla treffasin äitiäni Amsterdamissa muutaman päivän ajan. Olin suunnitellut jo pidemmän aikaa että haluan ajoittaa reissun niin, että pääsemme näkemään tulppaanit juuri oikeaan kun ne kukkivat huhtikuun aikana. Pääsiäisen aikaan muita turisteja löytyi Amsterdamista enemmän kuin olen koskaan ennen nähnyt ja joka paikkaan sai jonottaa pidemmän aikaan.

Otimme junan keskustasta lentokentällä josta jatkoimme matkaa bussilla kohti Keukenhoffia. Matkaa kentältä oli noin puolisen tuntia ja helpoiten pääsee kun on ostanut lipun etukäteen. Puistossa oli tulppaaneita sekä muita kukkia kaikissa ihanissa väreissä ja muutama tunti vierähtää helposti kävellessä ympäri aluetta. Itse olisin halunut päästä pelloille jossa kukkia kasvoi tuhansittain, mutta tämä on vain mahdollista jos itse ajaa paikalle. Aivan upea alue joka on todella hyvin hoidettu ja ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka keväällä.

1 comment
1 Comment
  • Liza in London
    April 19, 2017

    Oi, näyttääpä ihanalta! Auton lisäksi ja oikeastaan vielä niitä kätevämmin Keukenhofin ympäristön kukkapeltoja pääsee kiertelemään pyörällä. Me tehtiin tällainen reissu pari viikkoa sitten (www.lizainlondon.blogspot.co.uk/2017/04/minne-menna-juuri-nyt-hollannin-ihanat.html) niin, että ajettiin ensin junalla yhdelle lähialueiden monista asemista ja jatkettiin sieltä pyörällä peltojen vartta, mutta kovakuntoisimmat pyöräilijät polkevat kuulemma paikalle Amsterdamista asti 🙂 Ensi viikolla olisi tarkoitus mennä katsastamaan itse Keukenhof, toivottavasti se on vielä silloin samanlaisessa loistossa kuin tämän postauksen kuvissa!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *