ASAKUSA, TEMPPELEITÄ JA IHMISPALJOUTTA

June 1, 2015

Viimeisenä Tokio päivänä lähdimme Asakusaan jossa sijaitsee suurin buddhalainen Sensōji-temppeli. Alueella ei tarvinnut olla yksin ja ihmispaljoudessa oli välillä hankalaa navigoida eteenpäin. Kadulla temppelille mennessä myydään matkamuistoja, mutta itse suosittelen lähikatuja jotka ovat hiukan hiljaisempia ostosten tekoon. Minua on aina kiinnostanut muut uskonnot ja kulttuurit ja oli mielenkiintoista päästä näkemään, miten Japanissa shintolaisuus ja buddhalaisuus kietoutuvat yhteen. Varsinkin se, miten niin teknologiakeskeisessä kaupungissa vanhat perinteet ovat kuitenkin vahvasti edelleen esillä. Metromatka esimerkiksi Ginsasta (shoppailualueelta) ei kestä juuri 15 minuuttia pidempään, mutta avaa aivan toisenlaisen maailman Tokioon.

IMG_0091

IMG_0118

IMG_0100

Rukouspapereita

IMG_0129
IMG_0137

Suu ja kädet huuhdellaan ennen temppeliin astumista, näin ihminen puhdistautuu siten sekä ulkoisesti että sisäisesti.

Suitsuke sytytetään ennen temppeliin menoa.

IMG_0132

IMG_0143

IMG_0144

IMG_0145

2 comments
2 Comments
  • Nasu
    June 2, 2015

    Huh, näyttää nuo ihmismassat vähän ahdistavalta. 😀

    • lamadde
      June 3, 2015

      Hitaasti mutta varmasti eteenpäin, itse tuo pieni turistikatu oli kaikkein pahin ruuhkansa takia.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *